2014

Hyvää uutta vuotta 2014. Tulkoon siitä paras ikinä meille kaikille!

Inkivääritoffeeta

Innostuin joulun aikana kokeilemaan toffeen tekoa törmättyäni Martha Stewartin inkivääritoffeen ohjeeseen. Kyseessä oli muuten ihan perinteinen toffeen ohje mutta sekaan lisättiin kristallisoitua inkivääriä. Oikein yllätyin, miten hyvin inkivääri sopi toffeen kanssa.

Täällä erilaiset inkiväärituotteet ovat muuten hyvin suosittuja ja niitä mainostetaan terveellisinä. Kristallisoitua (ja sokerikuorrutettua) inkivääriä myydään monessa muodossa, ja Trader Joe's myy jopa inkiväärikarkkeja - nekin ovat pussinkyljen mukaan terveellisiä. Tiedä sitten siitä mutta aika hyviä karkkeja itse asiassa.

Ostin karkinkeittoon sitä varten tarkoitetun lämpömittarin lähikaupasta muutamalla dollarilla. Sen jälkeen homma sujuikin ongelmitta. Alla käyttämäni ainesosat, alkuperäisen ohjeen seesaminsiemenet jätin pois. 1 kuppi = 2,5 dl.

• kasviöljyä leivinpaperin voiteluun
• 2 kuppia kuohukermaa
• 2 1/4 kuppia sokeria
• 6 rkl suolatonta voita
• 1 1/4 kuppia vaaleaa maissisiirappia (vaalea, suomalainen siirappi korvannee hyvin)
• 1/2 tl karkeaa merisuolaa
• 1/2 tl vaniljauutetta (vaniljasokeri käynee korvikkeeksi)
• 1/3 kuppia kristallisoitua inkivääriä hienoksi paloiteltuna

Ohjeesta tuli pieni pellillinen (n. 25 cm x 35 cm). Aluksi pellille laitetaan leivinpaperi ja sivellään se kevyesti kasvisöljyllä. Sen jälkeen yhdistetään kerma, sokeri, voi ja siirappi isossa kattilassa ja hämmentäen kuumennetaan, kunnes seos sakenee ja sen lämpötila on 248 °F (120 °C). Itselläni tässä touhussa kesti selvästi kauemmin kuin ohjeessa mainittu 15 minuuttia. 

Seoksen kuumennuttua tavoitelämpötilaan otetaan kattila nopeasti liedeltä ja sekoitetaan joukkoon suola, vanilja ja inkivääri. Kaadetaan seos pellille ja annetaan jähmettyä huoneenlämmössä ohjeen mukaan vähintään 8 tuntia. Mitä kuivempi ilma, sitä parempi. Seoksen jähmetyttyä siitä voi leikata palasia. Itse tosin malttamattomana leikkasin ekat palaset jo parin tunnin kuluttua enkä huomannut merkittävää eroa seuraavana aamuna leikkaamiini palasiin. Ehkä se johtui tästä kuivasta aavikkoilmastosta.

Tarkennuksia ohjeeseen voi katsastaa alkuperäisreseptistä.

Joulupoimintoja

Meidän joulu sujui perinteisin menoin. Katsottiin joulurauhan julistus tv-kaistalta. Syötiin joulupuuro. Muistettiin kerrankin laittaa sekaan myös manteli, joka tosin löytyi sitten myöhemmin porkkanalaatikosta. Leivottiin ja laitettiin ruokaa. Syötiin kinkkua ja laatikoita. Syötiin karkkeja. Käytiin lenkillä. Avattiin lahjoja. Katseltiin leffoja ja luettiin. Tylsistyttiin vähän. Kuten kunnon jouluun kuuluu.

Lankesin söpöjen pikkuhavupuiden edessä. Ruukku tuli mukana.

 Teksteistä huolimatta täytyy sanoa, että ihan pikkuisen olen kaivannut lunta viime aikoina. Mutta en sananmukaisesti tippaakaan sitä rakkaan kotikaupunkini perinteistä joulusäätä, jota näimme joulurauhan julistuksessa...

Hyvä ystäväni muisti tapani juoda jouluiltana lasillinen portviiniä juustojen kera ja ilahdutti paikallisella Abnormal Wine Companyn portviinillä, jossa on ihanan suklainen maku.

Meille tuli muutama paketti Suomesta asti. Iloinen yllätys oli Jukka Rapon ja Lauri Rotkon valokuvakirja See the Baltic Sea - Katso Itämerta. Kuvat ovat sekä kauniita että pysähdyttäviä. Oma, pieni meremme kaipaa huolenpitoa.

Pieni joululahja itseltäni oli Etsyn myyjältä Dimlin tilatut lasinaluset. Olohuoneen pöydässämme on lasikansi, joten käytän aina lasinalusia. Nämä pysyvät hyvin jalassa kiinni ja niitä on myytävänä erilaisia kuvioita ja värejä, jolloin ne toimivat samalla lasintunnisteina. 

Joulutervehdys

Aatonaaton ilta

Aatonaaton ilta ja nyt alkaa kaikki olla valmiina joulua varten. Melkein jo meinasi kiire tulla tässä viime päivinä mutta huolehdin siitä, että varasin aikaa myös fiilistelyyn. Se on kuitenkin osa joulunaikaa.

Olen juonut mukitolkulla tämän joulun suosikkiani, Bolthouse Farmsin Peppermint Mocha -kahvijuomaa, etsinyt inspiraatiota Pinterestistä ja joululehdistä. Minulla on joitain suomalaisia, vanhempia joululehtiä, joihin palaan täällä joulun alla. Vuodessa kun ehtii sopivasti unohtaa niiden sisällöt. Paikallisista lehdistä eniten jouluinspiraatiota saan Martha Stewart Living -lehdestä mutta varsinaisia joululehtiä en ole täältä löytänyt. Toisin kuin esimerkiksi kiitospäivälehtiä, joita on syksyllä kaupat pullollaan.

Viimeisetkin ostokset on tehty. Jouluostoksia tehdessä meidän perheen kauppa-apulainen osoitti taas tehonsa. Nimittäin Lumia-puhelinten Family room -toiminto, jossa meillä on synkronoituva ostoslista. Voimme kadota hyllyjen väliin omille teillemme ja pitää silti toisen ajan tasalla, mitä listalta vielä puuttuu. Se on erityisen näppärä täällä, kun kaikissa kaupoissa on enemmän tai vähemmän omat tuotevalikoimat. Sen takia käymme kauppareissulla usein vähintään kahdessa kaupassa siinä, missä Suomessa selvisi yleensä aina yhdellä. 

Tänä toisena Amerikan joulunamme koetamme ekaa kertaa laittaa kinkkua täällä. Olemme ostaneet saksalaisesta kaupasta suolatun, maustamattoman kinkun. Tavallisissa kaupoissa suurin osa kinkuista on paitsi maustettuja, niin myös valmiiksi kypsennettyjä. Monet suomalaiset suolaavat itse kinkkunsa täällä, kun eivät nuo täkäläiset suolatut yleensä ole tarpeeksi suolattuja. 

Suomesta tuotu paistomittari oli heittänyt henkensä vuoden aikana. Siinä oli sellainen etu täkäläisiin paistomittareihin verrattuna, että asteikolla oli oma numero nimeltä "kinkku". Otimme sen kypsän kinkun paistolämpötilan talteen. 

Olen leiponut ruisleipiä ja pähkinäleipiä, ja piparkakkutaikina odottaa jääkaapissa inspiraatiota. 

Koti on joulusiivottu ja koristeita ripoteltu sinne tänne. 

Sesonkituoksukynttilöistä tämän vuoden suosikiksi on valikoitunut piparkakkukynttilä.

Jos sitä vielä jaksaisi perunalaatikon laittaa tänään imeltymään, niin sitten olisi kaikki mallillaan. Ja jos ei, niin ehtiipä sen vielä huomenaamullakin.

Tämän vuoden joulukorttimme

En voi uskoa, että ensi viikolla on jo joulu. Tämä syksy on mennyt aivan hurjaa vauhtia opintojen kanssa enkä ole valmistellut joulua vielä oikeastaan yhtään. Joulukortit sain sentään tilattua ja postitettua Suomeen ajoissa.

Olen jo vuosia tilannut meidän joulukortit Tinyprintsistä jollain itse ottamallani jouluisella kuvalla. Tämän vuoden kortin idea oli lainattu täällä kaupassa näkemästäni joulukortista mutta toteutus oli vähän erilainen - ainakin vähemmän tyylikkään kuusipiirroksen osalta... Tämän vuoden uutuus sekä tuolla korttikaupassa että muissakin vastaavissa näytti olevan nuo folioprinttaukset ja valitsin sellaisen meillekin tälle vuodelle. Halusin kortista mahdollisimman yksinkertaisen.

Koulu loppui viime viikolla lopputentteihin ja johan tässä on nyt melkein viikko tullut jo lepäiltyä sen jälkeen. Aika kääriä hihat ja aloittaa jouluvalmistelut toden teolla. Onneksi se on hauskaa puuhaa!

Laguna Beach

Avioliittomme täytti vuosia ja ajelimme sitä varten viikonlopun viettoon naapuripiireihin Orange Countyyn ja Los Angelesiin. Ensimmäisenä menimme Laguna Beachille, joka oli kuin niin moni muukin rantakaupunki näillä seuduilla.

Rantaelämää.

Biitsihäitä.

Pieniä putiikkeja.

Taidegallerioita.

Lounas ravintola 230 Forest Avenuella, jossa söin yhden parhaista Kaliforniassa saamistani salaateista.

Food Network -televisiokanavalla pyörii tietenkin oma kokkikilpailu cupcakeille. Vuoden 2011 voittajan kuppikakkuputiikki on Laguna Beachillä.

Ottaisiko strösseliä tai red velvetiä?

Tai tuollaisen kultaisen kuppikakun?

Taidan kuitenkin ottaa ton vaniljan.

Laguna Beachin taidemuseossa oli Faux - real -näyttely.

Kaikki kuvien esineet olivat oikeasti pahvisia.

Alkuillasta jätimme Laguna Beachin ja suuntasimme yöksi Long Beachille.

Juoksun vihaaja juoksee värien perässä

Todettakoon aluksi, että minähän siis vihaan juoksemista. Vaikka olen harrastanut vuosien varrella monenlaista liikuntaa, niin juoksemista en ole halunnut edes kokeilla sitten ala-asteen. Amerikkalaiset - kalifornialaiset ainakin - kuitenkin ovat juoksuhullua kansaa ja kun mukaan yhdistetään amerikkalaisten rakkaus ylipäätään kaikenlaisiin teematapahtumiin, niin ei ole ihme, että täältä löytyy vaikka minkälaisia juoksutapahtumia.

Mikä lie auringonpistos, mutta vieläpä omasta ehdotuksestani ilmoittauduimme kahden ystäväni kanssa kesän alussa Color in Motion 5K -juoksutapahtumaan, joka oli viime viikonloppuna. Toinen ystävistäni on kokeneempi juoksija, toinen aloittelija, kuten minäkin. Juoksun aikana osallistujat värjätään eri värisillä värijauheilla. Ja tuo 5K tarkoittaa viittä kilometriä. Jostain syystä amerikkalaisissa juoksutapahtumissa kilometrit merkitään K:lla Km:n sijaan. Viisi kiloa kuulostaa hassulta pituudelta mutta amerikkalaiset pituusmitat ne vasta erikoisia ovatkin, joten ehkä tuokin on ymmärrettävää.

lenkkarini saivat värilliset nauhat Color Runia varten

Eli juoksutapahtuma oli edessä, mikä tarkoitti lenkkareiden ostamista ensimmäistä kertaa sitten lukion. Ajattelin, että kai tuollaisen viisi kilometriä nyt juoksee vaikka kylmiltään, jos muuten harrastaa erilaisia aerobisia lajeja. Olimmehan me käyneet vähän rannallakin paljain jaloin juoksentelemassa. Olin väärässä. Ensimmäiset juoksut olivat tuskaisia ja muistuttivat taas siitä, miksi vihaan juoksemista. Kylkeen pisti ja lenkkarit tuntuivat liimaantuneilta asfalttiin. Alussa yritin juosta liian kovaa, uuvuin nopeasti, jouduin kävelemään ja inhosin sekä itseäni että juoksemista. Juoksua harrastava ystävä sitten sanoi, että alussa pitää vain malttaa juosta todella hitaasti. Otin neuvosta vaarin ja hölkkäsin vauhtia, joka tuskin ylitti kävelyvauhtia. Ajattelin, että tärkeintä on ottaa juoksuaskelia, jotta lihakset tottuvat uudenlaiseen liikuntaan. Muutaman kerran jälkeen juoksu alkoi tuntua miellyttävämmältä. Juoksin 5-7,5 kilometrin lenkkejä reilut kymmenen ennen viikonlopun juoksutapahtumaa.

tiimimme tuunasi juoksupaitoja edellisenä päivänä

Itse juoksutapahtuma oli täydellinen ensimmäiseksi juoksutapahtumaksi. Tapahtuman painopiste oli hauskanpidossa ja matkan sai juosta, kävellä tai ryömiä, miten vain parhaaksi katsoi. Virallista ajanottoa ei ollut eikä siten myöskään minimivauhtia toisin kuin monissa juoksutapahtumissa täällä. Osallistujille jaettiin etukäteen valkoiset t-paidat ja pussilliset värijauhetta. Monet olivat pukeutuneet erilaisiin värikkäisiin asuihin ja tapahtuman virallisista vaatekappaleistakin löytyi värikkäitä tutuja.

Monet eivät tyytyneet pelkkään juoksupaitojen tuunaamiseen

Lähtöalueella hauska dj soitti musiikkia ja tanssitti lähtöä odottelevia juoksijoita. Reitille lähdettiin useassa aallossa ja järjestyksen määräsi saapumisjärjestys. Me halusimme ensimmäiseen klo 9.00 lähtevään aaltoon, koska päivälle oli luvassa melkein +30 °C ja auringonpaistetta, ja varsinkin minulle pohjoisen tytölle kuumassa juokseminen on osoittautunut vaikeaksi. Aluksi näyttikin, että aurinko pysyy pilvessä, mutta kymmenisen minuuttia ennen lähtöä aurinko tuli pilvestä.

keltainen värikuja parin kilometrin kohdalla

Sitten lähdettiinkin liikkeelle. Jokaisen kilometrin lopussa odotti värikuja, jossa juoksijoiden päälle suihkutettiin värijauhetta. Aine oli käsittääkseni värjättyä perunajauhoja, joka on turvallista eikä värjää pysyvästi. Jokaisen kilometrin jälkeen ylle tuli uusi väri ja maalissa oltiin sitten jo täysin värjättyinä. Matkalla oli juomapiste ja reitin varrella kannustajia niin kuin vakavammissakin juoksutapahtumissa. Maalialueella bileet jatkuivat musiikin ja tanssin parissa ja värijauheet pöllysivät edelleen.

Meidän tavoite oli yksinkertainen: juosta koko reitti. Se tavoite myös toteutui. Reittiin meni meiltä vajaat 33 minuuttia eikä kuumuuskaan tuntunut niin pahalta kuin pelkäsin. Hengailtuamme aikamme tapahtumassa suuntasin kotiin pesemään värit pois, sulloin juoksuvaatteet pesukoneeseen (puhdasta tuli!) ja lähdimme vielä yhteiselle brunssille juhlistamaan ensimmäistä juoksutapahtumaamme. Harkinnassamme nimittäin on jo uusi, vähän pidempi, juoksutapahtuma. Itse kun ainakin koin, että juoksu oli juuri vasta alkanut kunnolla kulkemaan, kun matka jo loppui.

Totesin ystävälleni, että vaikeinta tämä on juoksun vihaajan identiteetilleni. Kun on 20 vuotta julistanut vihaavansa juoksua, niin on vaikea myöntää jopa vähän tykkäävänsä siitä. Ystäväni totesi, että voithan sanoa, että vihaat juoksemista vähän vähemmän kuin aiemmin. Se kuulosti hyvältä.

(kuvat otettu Nokia Lumia 920:llä paitsi juoksun aikana otetun värikujakuvan ystäväni otti iphonellaan)

Aurajokirantaa

Vietin Turussa aikaa muutaman päivän ystävieni luona. Keskustassa en tainnut päästä sataa metriä kauemmaksi Aurajokirannasta, siellä vain on kaikki. 

Söin ihanaa mustikkapiirakkaa Tintåssa. Olin niin kaivannut kunnon luonnonmustikoita pelkkien pensasmustikoiden sijaan. Täällä "wild blueberries" löytyvät vain pakastealtaasta. 

Aurajokirantaan oli tullut uusi ravintola Di Trevi, jossa kävimme illallisella. Olimme kaikki tyytyväisiä aterioihimme, joten suosittelen lämpimästi. Harmi, etten ottanut kameraa mukaan, sillä annokset olivat myös kauniita.

Tällä Suomen reissulla opin jotain uutta suomalaisesta ruokakulttuurista: kesäkeitto voi olla hyvää. Minulle tarjottiin kesäkeittoa ja alkujärkytyksestä selvittyäni sehän olikin todella hyvää. Tajusin, että keiton nimi tarkoittaa sitä, että kesäkeittoa kuuluu tehdä vain kesällä vihannesten ollessa parhaimmillaan. Kuinkahan moni muu hyljeksii tätä keittoa syötyään koulussa pussivihanneksista tehtyä kesäkeittoa. Suomesta poimin mukaani Pirkka-ruokaohjelehtisen, jossa oli lisätty lohta kesäkeittoon. Olen nyt jo useaan otteeseen tehnyt täällä tätä kesäkeiton ja lohikeiton yhdistelmää. Olen myös tarjonnut sitä sekä suomalaisille että ulkomaalaisille vieraille, ja kaikki ovat tykänneet siitä. Eli kesäkeitto voi todella olla hyvää. Varsinkin suomalaisten uusien perunoiden ja herneenpalkojen kanssa, niiden veroisia en täältä ole löytänyt.

Kesäkeittoa kunnon suomalaisista kesävihanneksista. Parsakaali sopi kanssa hyvin kesäkeittoon.

Suomalaista rantahiekkaa

Koneeni on pullollaan kesäkuvia, joita en vain ole saanut käytyä läpi. Aloitetaanpa vaikka laittamalla vielä muutamia kuvia Suomesta. Suomessa käydessäni pistäydyin Yyterin rannalla, jossa olin viimeksi käynyt juhannuksen vietossa nuoruudessani. Silloin, kun Leningrad Cowboys soitti siellä.

Satakunnasta matkasin takaisin vanhaan kotikaupunkiini, johon en kyllästy ikinä.