sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kalifornialaista rantaelämää

Meitä on hellitelty viikonloppuna kunnon hellekeleillä, joten lähdimme tänään läheiseen rantakaupunki Encinitakseen viettämään sunnuntaita. Matkaan pääsimme vasta puolilta päivin, koska yölliset äitienpäiväsoitot nukuttivat kymmenen tienoille. Soitimme onnittelut Suomeen meidän aikaan myöhään lauantaina ja viimeisen puhelun lopetin puoli kolmen maissa sunnuntaiyöllä.


Aurinko paistoi täydeltä teholta parin kilometrin päässä rannalta mutta itse rannalla oli pilvistä, kuten tähän aikaan vuodesta yleensä on. Lämmintä oli silti ja ihmisiä oli paljon. Äitienpäivää vietettiin myös täällä tänään, ja moni perhe oli varmaan lähtenyt rannalle juhlistamaan äitejä.




Unohtunut äitienpäiväkukka?






Encinitaksen keskustassa on jonkin verran pieniä putiikkeja, paljon ravintoloita ja baareja sekä pienen rantakaupungin tunnelma.




Yksi Encinitaksen hyvistä puolista on, että siellä sijaitsee yksi San Diegon piirikunnan neljästä Whole Foodsista. Alueella oli aiemmin vain kolme, mutta Del Mariin avautui äskettäin uusi, joka on nähdäkseni myös alueen suurin Whole Foods. Siinä on myös ravintola.


Whole Foods on erityisesti luomuun ja lähiruokaan erikoistunut varsinainen herkkukauppa, josta itse haen tiettyjä asioita, joita en muualta ole löytänyt, kuten Maldon-suolaa. Käyn myös aina tuorehyllyt läpi ja erityisen ihanaa Whole Foodseissa on alueen parhaat juustovalikoimat.



Tällä kertaa ostimme Whole Foodsista siemenleivän ja vuohenjuustogoudaa sunnuntai-illan herkutteluun. Maistoimme leipää kotiin tultuamme ja hups, kävipä niin, että söimme puoli leipää siltä istumalta. Eli oli se vaan hyvää.

11 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma kuvissasi! Miten olet saanut tossa toisessa kuvassa tarkennettua noihin kahteen lintuun??? Multa ei onnistu millään toi tarkennuspuoli...
    ps. Whole Foods on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin linnun kohdalla olevan tarkennuspisteen kamerasta ja käskin kameraa tarkentamaan siihen :). Koska linnut olivat yhtä kaukana kamerasta, niin molemmat tarkentuivat samalla.

      Whole Foods on ihana, mutta olen iloinen, ettei se ole ihan naapurissa, koska muuten kävisin varmaan joka päivä hakemassa lounasta heidän ihanista salaatti- ja keittobaareistaan ja halvat hinnat eivät kuitenkaan kuulu kaupan etuihin ;).

      Poista
    2. Niinpä, hinnat ovat tosiaan siellä vähän yläkanttiin!
      Lintukuva on niin upea! Pitää yrittää itsekin jospa vaikka onnistuis.

      Poista
  2. Ihania kuvia... mutta etenkin toi kolmas on mun mieleen. Kyllä tekis mieli Kaliforniaan just nyt, mutta onneks elokuu tulee pian ja pääsen itekin sinne tuttuihin maisemiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kea! Aina mielenkiintoista kuulla muiden suosikkeja omista kuvista - erityisesti muiden valokuvausharrastajien :).

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Me käytiin pariinkin kertaan Encinitasissa viime viikolla. Siellä on mahtava gluteeniton leipomo/kahvila nimeltään 2Good2B. Ajomatka San Diegosta ei tuntunut miltään kun perillä oli tarjolla ihania leipomuksia joista koko perhe sai huoletta nauttia.

    Ja pariin kertaan käytiin muuten myös meidän hotellin lähellä sijaitsevassa Whole Foodsissa. Se on munkin lempiruokakauppoja Yhdysvalloissa. Hyvä valikoima ja laadukkaita ja terveellisiä tuotteita kaikin puolin. Lapset ikävöi Whole Foodsista jo nyt terveellisiä herkkuja kun ollaan ehditty olla Belizessä vasta päivän verran...

    San Diego oli kaikin puolin iloinen yllätys. Mies olisi valmis muuttamaan sinne vaikka heti :) Minä vähän vierastan sikäläistä autoilukulttuuria. Tuntuu, että sielläpäin täytyy autolla lähteä melkein kohteeseen kuin kohteeseen. Mutta en tiedä onko vaikutelmani oikea - suhasimme pitkin ja poikin kaupunkia ja lähiseutuja vuokra-autolla tietysti ihan tarkoituksellakin kun halusimme nähdä mahdollisimman paljon. Tavallinen arkielämä siellä ei ehkä vaadi yhtä paljon autoilua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on niin hauskaa, että kävitte täällä :). Kiva myös saada vinkki hyvästä gluteenittomasta kahvilasta siltä varalta, että joskus tarvitsee.

      Valitettavasti se arkielämä vaatii juurikin niin paljon autoilua :(. Autoilu on se iso miinus, mikä täällä omasta näkökulmastani on. On harvinaista, että edes kauppaan pääsee ilman autoa. Riippuu tietty asuinalueesta, keskustassa autoa ei niinkään tarvitse, mutta isoimmat työpaikat sitten taas harvemmin sijaitsevat keskustassa. Ja varsinkaan lapsiperheille keskusta ei ehkä muutenkaan ole se paras paikka asua.

      Poista
  4. Voihan elämä näitä kuvia! Niin houkuttelevia, värikkäitä ja kauniita!

    Whole Foods on kyllä jo ihan nähtävyytenä käymisen arvoinen. Kaikki on niin kauniisti esillä. Nykissä jonot olivat niin pitkät, että jätin ostokseni ostamatta, mutta jos asuisin siellä, se olisi varmasti yksi suosikkikaupoistani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Olen käynyt kolmessa alueen neljästä Whole Foodsista enkä ikinä ole joutunut jonottamaan ainakaan pahemmin. Itse asiassa jonot ovat yleensä pienemmät kuin vakiokaupoissani. Toisaalta (valitettavasti) luulen, että newyorkilaiset ovat enemmän luomun ja terveellisyyden perään kuin sandiegolaiset, joten se selittänee. Tänne ekotrendit vasta tekevät tuloaan.

      Poista
  5. Pyöräkuva oli hauska ja leipäkuva herkullinen! Rantakuvat olivat näytölläni vähän liian vaaleita, mutta luulen, että näyttöni on vaan niin kirkkaalla. Itse haluaisin alkaa panostamaan luomu- ja lähiruokaan, mutta mieheni ei. Hankala tilanne. Olisipa kiva päästä edes käymään joskus siellä San Diegossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari, kiva kuulla kommentteja! Mulla on aika "vaalea maku" kuvissa, joten syy voi löytyä ihan täältä kameran takaa ;). Enemmän se on meilläkin minä, joka luomua ostaa, ja enemmän voisin itsekin ostaa. Täällä on mielestäni Suomea enemmän luomutarjontaa monissa tuoteryhmissä eikä hintaero monesti ole niin suuri kuin Suomessa. Esimerkiksi luomulihaa en raaskinut Suomessa ostaa yhtä paljon kuin täällä eikä sitä yhtä paljon ollut tarjollakaan ainakaan silloin vielä.

      Poista